“Ihanaa, kiitos paljon! <3 Kuvat on ihan superupeita ja laadukkaita! Sun kanssa oli myös hauskaa olla kuvattavana, joten ollaan ihan tosi tyytyväisiä, että löydettiin sut valokuvaajaksi! Ja muistetaan sut jatkossakin:)”

-Asiakas, hääkuvaus-

Hei, olen Pirjo!

Rakastan sitä, että saan kuvata elämän aitoja tilanteita. Näissä hetkissä asioiden epätäydellisyys ja tilanteiden suunnittelemattomuus viehättää minua suuresti. Mielestäni juuri tällaisten kuvien kautta on mahdollista vielä vuosienkin kuluttua saada kiinni väistämättä hälvenevistä muistikuvistamme.

Valokuva onkin yksi harvoista asioista, jonka arvo nousee ajan kuluessa.

Kuvaan sekä studiossa, että miljöössä.

Henkilökuvauksen lisäksi fiilistelen arkkitehtuuria ja erilaisten tilojen, tai vaikkapa kattausten, yksityiskohtia, tunnelmaa ja valoa!

Yrityksille kuvaan eri tyyppisiä kuvia asiakkaan tarpeen mukaan markkinointikuvista henkilöstökuviin.

Henkilöstökuvauksista minulla on kokemusta esimerkiksi Eduskunnasta (nykyisen hallituskauden kansanedustajat, sekä koko eduskuntatalossa työskentelevä virkamiehistö).

Eduskunnan viestintään ja arkistoihin olen kuvannut myös paljon dokumentaarisia ja journalistisia kuvia. Uutis-kuvaus onkin sen nopeatempoisen luonteen takia minusta valtavan mielenkiintoista!

Olen pikkukaupungin kasvatti, ja palannut takaisin juurilleni Loimaalle muutama vuosi sitten. Suurimmaksi osaksi kuvaan Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella.

Mutta lähden innoissani myös muualle Suomeen! Joten mielelläni kuulen sinusta, vaikka olisit jostain kauempaakin!

- Pirjo -